torstai 28. heinäkuuta 2016

Ruu 9v & TOKO SM 2016

21.7 oli Ruutin yhdeksännet synttärit. <3 Mamma on elämänsä kunnossa, mieli on virkeä ja se muuttuu hassummaksi vuosi vuodelta. Maailman hyväntuulisin koira, rakas Ruuti. <3 Alla pari synttärikuvaa.






23.7 eli viime lauantaina kisattiin TOKOn suomenmestaruuksista Laukaassa. (Vai Laukaalla? :D) lauantaina oli joukkuekilpailu ja sunnuntaina yksilöt ja me saatiin Ruutin kanssa kunnia osallistua rotujärjestön joukkueessa alokkaassa toisena koirakkona toisen lapinkoiran kanssa, yhteensä meitä oli hurjat neljä koirakkoa ja joukkue oli HIENOSTI sijalla 20/43 tms, useimmissa joukkueissa oli kuitenkin kuusi varsinaista kisaajaa joten HYVÄ meidän tiimi :)

SM karkelot oli meille ja mulle ensimmäinen laatuaan. Vähän tihkasevat järjestelyt mutta niiden ei kannata antaa lannistaa koska niille ei voi mitään itse kisaajana :) Paikallamakuussa oltiin just siinä "pelätyimmässä" kohtaa eli mentiin vipana maahan ja ekana ylös, arvatkaapa oonko koskaan reenannut tuota jälkimmäistä osiota? En.
Koira reippaalla mielellä, ekalla maahan ja pysy hyvin, ei ongelmaa. Nousi nätisti MUTTA! Alko kärkkymään palkkaa ennenko liike loppu mutta tätä ei tuomari nähnyt joten 10 napsahti sieltä.
Kehät meni reippaasti eteenpäin, seuraavassa oli seuraaminen, luoksetulo ja kapulanpito. Seuraaminen oli tosi hyvää enkä oikeestaan ees jännittäny sitä :D Mikä on outoa... Viimenen perusasento jäi vajaaksi mutta ysi silti. Luoksetulo 10, kapulanpito 10. Kolmannessa kehässä mummo oli vähän yli-virittynyt ja alkoi hiukka pyllyillä :D <3 Ennakoi perusasentoja ja muuta häröä, hypystä 9 (en tiedä mistä lähti piste?), liikkeestä maa 7 (ennakoi pa) ja kaket 8, ennakoi pa taas. Kokonaisvaikutus 9-10-8, yhteensä 183 eli ALO1, Kunniapalkinto ja koulutustunnus TK1 ! Aika todella huima eka kerta ässämmissä :) Voi kumpa olisin tämänkin kristallipallosta nähnyt 8 v sitten.... Pari Vellun ottamaa kuvaa kisoista alla.





Oon liikuttunut ku katon tätä kuvaa. Moni ei tiedä, miten pitkä matka me kuljettiin tähän.
Ja tässä me ollaan, yhdessä. <3 Kiitos Ruuti <3





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti