maanantai 29. toukokuuta 2017

Katselmus 22.-23.4.2017

Tälläkertaa katselmus vietettiin Liedossa, Zoolandiassa. Majoitukset hoitui kerrankin helposti ja meillä olikin Turussa viikonloppuna T-pentueesta neljä viidestä yökylässä, lisäksi tietty Ruu, Rii, Var ja Aulis :D Oli siinä hulinata!

Launtaina aamupäicällä kehässä kävi T-pennuista Työvoitto ja Taistelutahto ja samaanaikaan allekirjoittanut arvosteli junioripoikia viereisessä kehässä. Kiitos Reetalle Veen luotsaamisesta, meni hienosti, kiitos <3

Poikien kanssa samaan syssyyn Elina ja Tuikku kävi möllitokoilemassa Heidi Strengelin tuomaroidessa. Ihan mahtava itsensä voittaminen Elinalta mennä kehään, eniten harmittaa etten päässyt näkemään päällekkäisyyksien takia. Vähän oli kuulemma välillä katkennut kehässä ajatus mutta yleisfiilis iloinen joka on ehdottomasti tän ikäsenä se kaikkein tärkein asia! En voisi kuvitellakkaan osallistuvani Velhon (Tai Riivankaan xD) kanssa vielä tokoihin joten hatun nosto Elinalle, oot tehny hienoa työtä Tuikun kanssa!

Myös minun ja Tarjan yhteisomistusnarttu käväisi kehässä sijoittuen lopulta neljänneksi. Kehäkuvat alla.

Kapulanpito. Ihana kontakti, puolin ja toisin <3
Kuva Iiris Paukkunen


Erimoone Taistelutahto
"18 kk ikäinen uros. Tervehtii ystävällisesti mutta ujosteli tuomaria niin ettei pystytty tutkimaan koiraa tarkemmin. Hyvät takakulmaukset, edessökin kulmaukset ok. Sievä pää. Näyttää massavalta, mutta turkki voi hämätä. Liikkuu kauniisti ja esitetään hyvin. Tarvitsee lisää kokemusta käsittelystä"
Ei jatkoon.
Kuva: Veli-Pekka Suuronen

Erimoone Työvoitto
"18 kk musta merkein uros. Hieman lyhytrunkoinen. Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Liikkuu muuten hyvin mutta etujalkoja heitellen. Mukava ilme, ystävällinen luonne. Esitetään hyvin"
Jatkoon, ei sijoitusta.
Kuva: Veli-Pekka Suuronen

Erimoone Taikausko
"Puolitoistavuotias, parkinvärinen, erittäin kaunis narttu. Liikkuu vaivattomasti ja kevyesti. Kaunis pää ja ilme. Hyvälaatuinen, hieman laineikas karvapeite. Miellyttävä luonne. Esiintyy ja esitetään hyvin."
Jatkoon, ei sijoitusta.
Kuva: Veli-Pekka Suuronen

Erimoone Taivaanlahja
"Puolitoistavuotias, siro, kevytluustoinen narttu. Hyvin kulmautunut takaa, etuosa saisi olla hieman paremmin kulmautunut. Hyvälaatuinen, hieman laineikas karva. Kaunisilmeinen pää. Liikkuu hyvin. Eloisa ja iloinen luonne. Esitetään hyvin"
Jatkoon, ei sijoitusta.
Kuva: Veli-Pekka Suuronen

Sijoitusnarttu Erimoone Tähtitiede
"Puolitoistavuotias, erinomainen narttu. Tasapainoinen, hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Kaunisilmeinen pää. Miellyttävä, laineikas turkki. Liikkuu tehokkaan vaivattomasti. Miellyttävä luonne. Esiintyy ja esitetään hyvin"
Jatkoon, sijoitus 3/23
Kuva: Veli-Pekka Suuronen


Ruvsuruskesmuohtu
"13kk ikäinen, musta punaruskein selkein merkein. Kiiltävä hyvin hoidettu turkki. Hyväkuntoinen. Liikkuu kauniisti, välillä tepsutellen. Riittävät kulmaukset takana, edestä voisi olla enemmän. Rauhallinen mutta valpas. Esiintyy ja esitetään hyvin. Purenta ok. Raajaluusto sopusuhtainen. Varsin miellyttävä nuori koiraneiti."
Jatkoon, 4/14
Kuva Veli-Pekka Suuronen

Kiitos kaikille kun toitte lapsukaiset näytille! <3 Kaikki olivat hyvin käyttäytyviä ja ihanaa nähdä, miten tärkeitä ja rakkaita niistä jokainen oli omilleen. Ja miten rakkaita ne on minulle. <3

Sunnuntaina jatkettiin R-pentueen edustajilla, harmillisesti yhtään S-pentua ei tänä vuonna ollut paikalla :( Kehissä siis kävivät Ristiriita aamupäivällä ja tytöt Ruuti, Varma ja Riiva iltapäivällä.


Erimoone Ristiriita
Kuva Veli-Pekka Suuronen
(Äitinsä poika. <3)

Erimoone Ristiriita
"Kohta nelivuotias uros, jolla hyvä kallo mutta toivoisin tukevampaa kuonoa. Hyvä tyyppi, hyvät kulmaukset. Hyvä selkä ja häntä. Jännittää hieman esiintymistä mutta siitä huolimatta liikkuu hyvin sekä edestä että takaa. Tyypillinen kokonaisuus"
Jatkoon, sijoitus 5/23
Kuva: Elina Seppänen


Erimoone Riivanhenki
""Erittäin sievä kokonaisuus. Hyvä pää, kaula ja ylälinja. Purenta OK. Erittäin hyvä eturinta. Saisi olla paremmin kulmautunut edestä, hyvät takakulmaukset. Liikkuu kauttaaltaan hyvin ja kantaa hyvin lievän ylipainonsa. Esitetään hyvin. Hyvä turkki"
Jatkoon, sijoitus 3/43
Kuva: Veli-Pekka Suuronen
Nereaneidon Taikausva, T-pentueen emä
"6-vuotias narttu jolla viehättävä narttumainen pää ja ilme. Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Liikkuu hyvin edestä, takaa ja sivulta. Hyvä luonne ja esiintyy erinomaisesti"
Jatkoon, sijoitus 1/25
Kuva Elina Seppänen

Taikahallan Jäkälätassu, R-pentueen emä
""10-vuotias kaunis, vahvarakenteinen narttu. Hyvä leveä rintakehä ja tilava runko. Hyvä vahva selkä, aavistuksen pysty lapa. Hyvin kulmautuneet raajat. Kaunisilmeinen, vahva pää. Liikkuu hyvin, Esiintyy kauniisti. Purenta OK, miellyttävä luonne"
Jatkoon, tippui viimeisenä 5 parhaan joukosta.
Kuva: Veli-Pekka Suuronen


Ruuti oli 2016 vuonna tokossa parhaiten menestynyt paimensukuinen :)
Huikea mumma, lappalaiskoirat ryn vuoden tokotulokas + paimensukuisen lapinkoiraseuran vuoden tokokoira 2016!

Kaunokaiset <3 T-tytöt eli Tehotytöt Taikausko, Taivaanlahja, Tähtitiede
Kuva: Veli-Pekka Suuronen

Kasvismama itkee onnesta <3
T-pentueen yhteispotretti mamman kanssa, Taikausko, Taivaanlahja, Mamma, Työvoitto, Tähtitiede
Kuva: Veli-Pekka Suuronen

Lisää onnea <3 <3 R-pentueen yhteispotretti, Ristiriita, Mamma, Riivanhenki
Kuva: Veli-Pekka Suuronen

Tämä. <3 Maailman kaunein katse.
Kuva: Veli-Pekka Suuronen
Kiitos vielä kaikille kun tulitte, oli ihanaa nähdä rakkaita <3